torstai 2. kesäkuuta 2016

Uusi koulu näytti jo nyt huippuhienolta!


Tänään pääsimme käymään uudessa
rakenteilla olevassa koulussa. 
Koulussa näytti todella hienolta jo nyt!







Pääsimme myös kurkistamaan lasiseinän 
läpi tulevaan luokkahuoneeseen. 
Keltainen lattia teki 
luokasta aurinkoisen!


Elokuussa kaikki on valmista ja 
pääsemme aloittamaan koulunkäynnin 
uudessa Vehmaisten koulussa!

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Maataidetta aurinkoisena keskiviikkona




Poikien pupu valmistui hämmästyttävän nopeasti.
Yhteistyössä on voimaa!







Tytöt tekivät yhteistyönä hurmaavan tuhatjalkaisen.







Poikien rakentamalle otukselle maistui jäätelö!








Niklaksen maataidetta!





Koira ja sen ulkoiluttaja...kekseliään taiteilijaryhmän teos.






Pojat rakensivat kasvissyöjäötököiden ja
vähän muidenkin hyönteisten hotellin.







Tyttöjen ketusta tulikin lintu!





maanantai 16. toukokuuta 2016

Grafiikkaa

Tänään tutustuttiin grafiikkaan ja tehtiin hienot hyönteisvedokset. Vedoksista kehystetään yksi ensi viikolla.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Leskenlehtiä

Leskenlehti, aurinko...värin arvasitko jo?

Haitaritaittelulla tehtiin varret, huopasuikaleista kukat ja loppusilaus hiekkalaatikkohiekalla. Jokaisen oppilaan työt onnistui täydellisesti. :)

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Pääsiäismyyjäiset




Luokka on valmiina illan pääsiäismyyjäisiä varten. Usean viikon ahkeroinnin jälkeen oppilaat pääsevät myymään käsitöitään ja askarteluitaan. Luvassa on mukava ilta!ilta!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pääsiäismyyjäisten valmistelua


Viimeiset kaksi viikkoa luokassa on ahkeroitu pääsiäismyyjäisten parissa. 
Oppilaat ovat kylväneet pääsiäisruohoa ja nyt jännitetään ehtiikö ruoho kasvaa 
keskiviikoksi.  Ohra on jo kasvanut komeaksi, mutta ruoho ei. 
Siemenpussista ei paljastunutkaan tavallisia pitkulaisia 
pääsiäisruohon siemeniä, vaan ihan pieniä ja pyöreitä siemeniä, 
joiden itäminen tuntuu kestävän kovin kauan. 
Maanantaina urakkana on koristella maitopurkit koreiksi.



Villalangasta on tehty jo melkoisen suuri pupuperhe. 
Vielä on muutamia pupuja ja niiden poikasia kesken. 
Myyjäisissä on esillä suuri  ja suloinen pupujoukko.



Jokainen oppilas pääsi myös kokeilemaan ompelukoneella ompelua. 
Vohvelikanojen koristelut tehtiin ensin käsin ja saumat ommeltiin 
ompelukoneella. Ompelu sujui jokaiselta oikein hienosti!



keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Eväsretkellä Kaukaniemessä



Tänään lähdimme nautiskelemaan aurinkoisesta ja lämpimästä kevätsäästä Kaukaniemeen. Mukaan otettiin tietysti eväät ja ne maistuivat erityisen hyviltä kartanon raunioilla. 








Lumitaidetta


Kuvistunnilla tehtiin lumiveistoksia Pikkulan puiston puunrunkoihin.










keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Hiihtopäivä

Aurinkoinen päivä ja luistava latu! Tänään oli mukava hiihtosää.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Temppurata



Liikuntatunnilla luokka rakensi yhdessä hurjan hienon temppuradan matoista, trampoliineista, steppilaudoista ja tasapainovälineistä. Yhteistyössä on voimaa!